sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Fuerteventura Maaliskuussa 2016

Tällä kertaa hiihtoloman reissumme suuntautui Fuerteventuralle. Aiemmin emme olleet käyneet saarella ja emme oikein odottaneet mitään, koska joku oli kertonut, että sinne ei kannata missään nimessä mennä. On kuulemma sellainen paikka, jossa ei ole mitään tekemistä eikä näkemistä. Väärässäpä oli. Mielestäni saarella on paljonkin näkemistä, vaikkakin näimme vain murto-osan. Tekemistä viikon matkalle löytyy myös ihan riittävästi, aikaa pitää olla myös ihan oleiluun. 

Saari on suuremmaksi osaksi todella karu, kaikki kasvillisuus on istutettua. Mutta karuudessaan saari on kaunis ja kasvillisuutta kyllä löytyy, erilaista vain kuin vehreämmillä saarilla.  


Aloe Vera, jota löytyy kaikkialta Kanarialta


Rantabulevardi istutuksia Caleta De Fustessa, takana Sheraton hotelli


Palmut ihastuttavat kaikkialla


Kukkaloistoa


Kissa ja sen kaktus


Johanneksen leipäpuu


Botanic Gardens, Oasis Parkissa


Näkymä merelle kaktuspuutarhasta



Isompi Aloe Vera


Kaktuksia Botanic Gardenissa



Kuvia tuli taas otettua monta sataa, joten tiettyä valinnanvaikeutta on, mitä julkaista. Tekemisestä ja muusta lomailusta tulee jatkokertomuksia pikkuhiljaa, kunhan ehdin kirjoitella... 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti