perjantai 20. marraskuuta 2015

Syyslomamatka Kreikkaan lokakuussa 2015



Matkailimme syyslomalla jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen Kreikassa ja nyt Rhodoksella. Meillä oli niinsanottu omatoimimatka, lensimme menomatkan Finnairin lomalennolla ja palasimme Aegean Airilla Ateenan kautta takaisin. Pientä lisäjännitystä antoi Ateenan vaihtoaika - vajaa tunti, mutta hyvin ehdittiin kuin ehdittiinkin koneeseen.

 Valokuvia on reilusti yli tuhat, vaikkakin yksi muistikortti rikkoontui matkalla.  Tässäpä pientä matkakertomusta pikkuhiljaa ja tällä kertaa aloitan hotelliesittelystä. Pienen väännön jälkeen minä ja tytöt saimme tahtomme läpi ja hotelliksi valittiin  Dionysos, ei huono ollenkaan.


Dionysos sijaitsee kentältä noin parinkymmenen minuutin päässä Ixiassa, tie kääntyy oikealle tuon ison tornitalon kohdalta. Jos ei siis halua asua ihan Rhodoksen kaupungin keskustassa, paikka on oiva.



Hotellin pääsisäänkäynti




Hotellissa on aivan huimat uima-allasalueet.  Olikohan allasta noin parituhatta neliötä, hauska erikoisuus on, että altaat on merivesialtaita eli hieman suolaisempia kuin normaalisti.




Meidän parvekkeen alla oleva patio





Dionysoksen puutarha on todella iso ja hyvin hoidettu.






Uima-altailla oli aina tilaa, johtunee varmaan lomamme ajankohdasta, kausi alkoi olla lopuillaan 




Olen kyllä aina ollut sitämieltä ja olen edelleen, että alkukevät ja syksy on parasta aikaa matkailla Kreikassa.  Näin nytkin, sää oli huikea koko matkan ajan.  Välillä oli jopa oltava varjossa ettei vaalea iho pala.



Kukapas muu kuin Sonja oli kaiken mahdollisen ajan altaalla.




Erikoismaininnan saa aivan loistava amerikkalainen aamiainen, varmasti kaikille löytyy jotain syötävää. Iltaisin hotellissa oli iltaohjelmaa, ihan  taidokkaita esityksiä, 

kansantansseja ja lisään tähän myöhemmin aivan loistavan tanssiryhmän esityksiä. 



Allasalue iltavalaistuksessa









Hotellissa on myös autovuokraamo, josta mekin otimme viideksi päiväksi punaisen paholaisen, joka taitaa tuossa takana näkyä. Hinta ei ollut paha (140 euroa / 5 pv), johtunee siitä, että  lomasesonki alkoi olla lopuillaan.

Hotelli saa kyllä meidän porukalta täyden kympin. Mistään ei voi valittaa, kaikinpuolin siisti ja hyvä hotelli ja kaikki palvelut löytyi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti