sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Holiday World

Mas Palomasissa ei ole oikeastaan mitään varsinaisia nähtävyyksiä, mutta ajan saa kyllä kulumaan lähistöllä muutamassa paikassa. Kävimme eläinpuistossa (josta kertomus tulossa myöhemmin), dyyneillä ja lähellä olevassa pienessä huvipuistossa, Holiday Worldissä. 


Paikka on auki yömyöhään ja kun laitepuoli menee kiinni, pelihalli jatkaa aamun pikkutunneille


Näkymä puistoon maailmanpyörästä


Minullahan on korkeanpaikan kammo, en oikein itsekään tajua miten tytöt sai houkuteltua minut maailmanpyörään




Ylitimpähän kuitenkin itseni ja tytöt tykkäsivät kovasti


Sonja kävi poniratsastuksella


Taustalla nyt kuivana olevan joenuoma, joka on hyvä maamerkki


Toroja meidän piti joku ilta kokeilla, mutta kun seuraavan kerran tultiin tänne tämä puoli oli jo kiinni ja piti tyytyä pelihalliin. Tosin hauskaa sielläkin oli, kun Sara voitti pehmon piti pelata niin paljon että Sonjakin sai samanlaisen. Sara hakkasi pelikoneita niin paljon, että valitti jo käsien olevan kipeä.


Ihan kiva pikku puisto vaikkei voi millään tavalla verrata esim.johonkin Särkänniemeen. Niin täällä on myös ravintoloita ja yksi erittäin hyvä kiinalainen ravintola, jossa kävimme syömässä.

Jos joku olisi tänne menossa niin minulla olisi vielä viiden pisteen kuponki laitteisiin jäljellä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti