sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Louvre


Nyt voikin sitten olla hieman haastetta kirjoittaa Louvresta, nimittäin museo on valtava ja siellä kulkiessa tulee pian ähky. Nimittäin katsottavaa on niin paljon, me näimme ehkä viidessä kuudessa tunnissa noin kymmenesosan

Faktatietoa Louvren taidemuseosta saa taas parhaiten wikipediasta, mutta noin tiivistettynä voisi kertoa, että rakennus on entinen kuninkaallinen palatsi siihen saakka kunnes Ludvig XIV siirsi hovin Versaillesiin. Se on yksi maailman vanhimmista museoista ja kolmanneksi suurin pinta-alaltaan mitattuna (yli 160 000 neliömetriä). 


Louvren edessä oleva lasinen pyramidi - La pyramide . Tarinan mukaan se koostuu 666 lasipalasta, myöhemmin Louvre uutisoi, että paloja olisi 672.  

Paikka näyttää heti tutulta, koska ensimmäisenä mieleen tulee kirja ja elokuva Da Vinci koodi. Olen kirjan aikoinaan lukenut ja sittemmin pettynyt siitä tehtyyn elokuvaan, mutta kun nyt katsoin sen tänä viikonloppuna uudestaan, käynti näillä kuvauspaikoilla antoi uutta maustetta elokuvaan ja sitä katsoi taas vähän eri näkökulmasta. 



Pyramidin aulasta eteenpäin oleva alue, josta tie jatkuu varsinaiseen  museoon. Tässähän se ruumis oli Da Vinci koodissa...


Tosi vaikea kertoa näistä kuvista, koska alueelta löytyy niin paljon kaikkea, yli 380 000 tuhatta taide-esinettä ja yli 35 000 taideteosta. 
Kannattaa siis miettiä etukäteen, mihin osioihin tutustuu ja suosiolla jättää osa katsomatta. Tai tehdä niinkuin me, etsiä Mona Lisa ja muutama  muu kuuluisa teos, ja pyöriä sitten loput summanmutikassa. 



Suuri osa tauluista on tosi kookkaita


Kruunajaiset




Milon Venus

Kuvaa rakkauden jumala Afroditeä ja on yksi kuuluisimpia antiikin kreikan veistoksia.


Nykytaidettakin museosta löytyy, vieraileva näyttely- kuvassa kiinalaisen taiteilijan Zeng Fanzhin tekemä taulu. Tätä katselin pitkän aikaa, en oikein tajua mikä siinä veti puoleensa, ehkä nuo kaikki pienet yksityiskohdat, värit ja toteutus. Teos on todella suuri, useita metrejä kooltaan. Mahdottoman hieno. 


En huomannut katsoa tarkempia tietoja tästä, mutta eikös veistoksessa ole susi ja lapsia eli Romulus ja Remus. Ainakin aiheesta oli muitakin veistoksia ja maalauksia. Ja veistos on kaunis.


Kattomaalauksia


Ei tarvinne kertoa mikä oli suosituin kuva ainakin ympärillä olevasta väkimäärästä päätellen. 

Tästä videoklipistä näkyy mikä väkimäärä teoksen ympärillä on ja lähelle päästäkseen pitää tehdä töitä, itseasiassa minä pääsin niin lähelle kuin vain voi. Kuva poikkeaa muista teoksista niin, että sen päällä on panssarilasi ja muutaman metrin turvaväli eli ihan nenä kiinni tauluun ei pääse. 


Yritin katsoa onko siinä miestä ja naista, niinkuin kerrotaan. En saanut selville :)



Louvre hallussa - tai sitten ei. Jos joskus pääsen uudemman kerran käymään tässä museossa (toivottavasti) niin ainakin nyt tiedän paremmin minne mennä ja mihin keskittyä. Varmaankin tästä kirjoituksesta on jo välittynyt se tunne, että suosittelen paikkaa lämpimästi. Todellakin näkemisen arvoinen.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Notre Dame - Meidän Valtiattaremme, Neitsyt Maria


Tässä Pariisin Notre Dame, muitakin kirkkoja ja katedraaleja Ranskassa on nimetty samalla nimellä. Tämä on kuitenkin varmaan se kuuluisin. Myönnänkö, että odotin enemmän - Prahan kuninkaanlinnan katedraalin jälkeen tämä oli pieni kirkko, kaunis kuitenkin



Katedraalin rakentaminen aloitettiin 1163, ja se valmistui 1325. Notre-Dame on suuri, viisilaivainen katedraali. Sen sisätiloilla on pituutta 130 metriä, leveyttä 48 metriä ja korkeus lattiasta kattoon on 35 metriä.Kaksi suurta länsitornia, joissa sijaitsevat kookkaat kellot, rakennettiin 1210- 1250. Notre Damen sisä- ja ulkopuolisten patsaiden ja symboliaiheiden lisäksi kirkkoa koristavat monet kohokuvat ja gotiikalle tyypilliset lasimaalaukset ja oviin taotut kuva


Syntien tunnustus parhaillaan menossa...


Katedraaliin lisättiin 1200 luvulla  kolme suurta pyöreää ruusuikkunaa. Ikkunat ovat halkaisijaltaan 13 metriä. Yksi niistä sijaitsee länsipäässä tornien välissä ja loput kaksi eteläisen ja pohjoisen poikkilaivan  julkisivussa.


Kirkon sisällä oleva pienoismalli. 

Kirkko on rakennettu kahden vanhan kirkon raunioille. Varhaisgoottilaista tyyliä edustavan katedraalin rakennutti Pariisin silloinen piispa Maurice de Sully. Alun perin samalla paikalla oli ollut Rooman valtakunnan aikainen temppeli. Notre-Dame on vaurioitunut useita kertoja. Ranskalainen arkkitehti Viollet-le-Duc entisti katedraalin vuosina 1845-1864.

Notre Dame on nykyään suosittu matkailukohde. Katedraalissa vierailee vuosittain 14 miljoonaa matkailijaa


Kirkossa pitää tietenkin olla hiljaa, arvatkaa kenen puhelin soi? Onneksi biisinä oli I'm so happy ja  olin ottamassa juuri valokuvia, joten sain sen stopattua alkuunsa.. silti - noloa


Katedraali ilta-auringossa. 


Katedraalin aukiolta oleva video ja taitaa Notre Damen kellonsoittajakin olla paikalla

lauantai 15. marraskuuta 2014

Place de la Concorde



ja samassa videossa myös Place du Concorde


Tuo  Champsihan on siis yksi maailman kuuluisimmista kaduista ja noin kaksi kilometriä pitkä. Tämä kuva on Place du Concorden päästä johon se loppuu.


Minullahan on tapana yleensä vasta matkan jälkeen lukea tarkempaa historiikkia paikoista missä ollaan käyty. Niin nytkin - eli tuosta Concordesta ihan faktaa kopsattu wikipediasta:

Aukion alkuperäinen nimi oli Place Louis XV silloisen kuninkaan mukaan. Sen suunnitteli Jacques Ange Gabriel vuonna 1755. Ranskan vallankumouksen aikana kuningas Ludvig XV:n patsas kaadettiin, aukio nimettiin uudelleen Vallankumouksen aukioksi (Place de la Révolution) ja sinne pystytettiin giljotiini. Päänsä siellä menettivät hurraavan väkijoukon edessä muun muassa Ludvig XVI,Marie Antoinette, Madame du Barry, Georges Danton, Antoine Lavoisier ja Maximilien Robespierre. Ahkerimmassa käytössä giljotiini oli kesällä 1794, jolloin kuukaudessa teloitettiin yli 1 300 henkilöä. Poliittisen tilanteen vakiinnuttua hallitus nimesi aukion virallisesti Place de la Concordeksi. Saksalaiset joukot käyttivät sitä päämajanaan toisen maailmansodan aikana


Yleisnäkymää aukiolta


Missäköhän oli se paikka missä Marie Antoinette menetti päänsä? Versaillesista on tänne matkaa, mutta viime aikansa Marie vietti tässä lähistöllä giljotiinin eteisessä, paikassa nimeltään Conciergerie, yläluokan vankilassa joka nykyisin toimii edelleen oikeussalina. Silloin Marie Antoineten aikaan oikeudenkäynnit olivat aika suoraviivaisia, vain kaksi päätöstä oli mahdollista:  toteaminen syyttömäksi tai kuolemantuomio, yleensä jälkimmäinen. 


Maailma on pieni - se todettiin taas kerran. Täällä kuvaillessamme eräs ranskalainen tyttö pyysi meitä ottamaan kuvan itsestään ja kuinka ollakkaan saman tytön tapasimme noin 7 tuntia myöhemmin ihan toisella puolella Pariisia liikennevaloissa. Molemmat totesimme - ollaan väsyneitä ja jalat on kipeät...


Luxorin obeliski

Ja matka jatkuu... seuraavana Louvre





Bounjour mon Amie


Ranskan matkapäivityksiä taas tulossa, s'il vous plait


Tällä kertaa suuntana oli Ranska ja Pariisi marraskuussa 2014. Postailen tänne useampia kirjoituksia, tosin kuvien valitsemisessa ja latailussa menee senverta pitkän aikaa, että niitä tippuu varmaan seuraavien viikkojen aikana pikku hiljaa.


Pariisin liikenne ei mielestäni ole kaaos, mutta parkkeeraaminen kyllä. Kyllä taas arvostus nousi kotimaan reiluihin parkkipaikkoihin, Pariisissa joka toinen auto on enemmän tai vähemmän kolhittu. 

Tässäpä saavutaan hotellille, videossa näkyy pätkiä Orlyn lentokentältä ohi Riemukaaren hotellillemme saakka. 


Yksi Pariisin lukemattomista silloista yli Seinen


Matkamme ajaksi sattui todella hyvä sää, olin varautunut enemmänkin syksyyn, mutta päivisin lämpötila kohosi reippaasti yli 20 astetta. T-paita keli siis - paikallisetkin ihmettelivät poikkeuksellisen lämmintä säätä, ottaen huomioon ajankohdan


Taidetta, vanhoja taloja kaikkea ihanuuksia löytyy


Matkaan kannattaa varautua hyvillä kengillä, nimittäin käveltyä tuli tosi paljon



Ja välillä kannattaa tietysti pysähtyä nauttimaan viinistä (oluen takana) ja patongista. Nyt totesin, että ihan perus Bordeaux valkoviini on se minun juoma seuraavankin kerran Pariisissa.



Hotellien hinnat Pariisissa on sitten ihan kohdallaan, onneksi saimme tuttavani kautta (joka itse työskentee samassa hotelliketjussa) ihan reilun alennuksen hotellihinnasta. Tämänkin hotellin vuorokausihinta on normaalisti yli parisataa euroa, yövyimme 750:lla eurolla 5 yötä, Francoise on neljän tähden hotelli ja palvelu on sen mukaista. 


Jutun juonihan oli se, että lapset majoittuvat kavereilleen ja me hotelliin. Älyttömän hyvä keksintö. Nimittäin kun lapset olivat Disneylandissa ja ties missä, minä sain kiertää Louvret, Versaillesit ynnämuut paikat, joista lapset eivät välttämättä olisi olleet niin kiinnostuneita. 


Eiffeliä tulee sitten olemaan varmaan erimuodoissaan läpi tämän matkaraportin. Lapset olivat ihan innoissaan ja täytyy itsekin myöntää, että upea se on - varsinkin yövalaistuksessaan.