sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Street performances in Prague


Kävellessä ei tullut aika pitkäksi kun pysähtyi välillä katselemaan näitä esityksiä


Musiikkia, musiikkia


Saippuakuplia, isoja sellaisia


Tätä juttua en kyllä tajunnut. Ensiksi näiden päällä oli sellainen verho, jonka alla tapahtui jotain, liikettä ja sellaista. Ja kun verho laskeutui, nämä kaverit istuivat päällekkäin ja tuossa välissä on vain ilmaa, joten en yhtään tajua minkä päällä se istuu vaikka kuinka yritettiin katsoa. Ainoa yhdistävä tekijä on tuo keppi mistä molemmat pitää kiinni.  


The Trouble Notes




Näille kavereille on tullut seuraa






Kultamiehet


Lintumiehiä, halutessaan olisi saanut papukaijat syliinsä


Yksi sai sitten myöhemmin puhuttua ympäri, kokeilin näillä pienemmillä versioilla. Järkyttävän terävät kynnet niillä oli kun tarrautuivat kiinni.  Niin ja tietysti sitten 50 cents...

Shopping in Prague


Kuten tiedätte minulla on kallis maku


Ei sitä nyt ihan mitä tahansa käsveskaa leidi viitsi kantaa


Jostain syystä monissa kaupoissa ovet olivat kiinni :) ja ovella vartija, miksiköhän ?


Olisiko keväinen malli, ihan en muista hintaa  - muutama tonni?


Louis Vuittonkin löytyy, asiakkaita ei ollut kyllä paljon kaupoissa, joko ihan tyhjiä tai ihan yksi, kaksi asiakasta


Niin minullahan on jo Jimmy Choo laukku jokapäiväisessä käytössä (Turkista ostettu...)



Kaikkea löytyy Diorista Versaceen



Koru ja kello-osastoa myös


Kun en noista merkkiliikkeistä mitään löytänyt, piti mennä ihan tavan tavarataloon


jopas alkoi kassit täyttymään


Kristallinrakastajalle, kuten minä Praha on liian paha paikka


Ihan pienet kristallit ostin tytöille. Opin muuten uuden sanan - tosi tärkeä naismatkailijoille tsekeissä, 
Sleva = ale


Turistiviemisiksi löytyy marionetteja - ja vaikka minkälaisia


No myönnetään, torit ne on parhaita ostospaikkoja. Sunnuntaina markkinoilla...


Oli nimittäin mansikat ja muut marjat aseteltu nätisti tarjolle

Ostossaldo reissulta: pari t-paitaa, yksi villapaita, Niken lenkkarit, 3 vyötä, lapsille puserot....ja varmaan jotain muutakin, mitä en nyt muista... Sanotaanko niin, että jos ostoksia haluaa tehdä, niin Prahasta löytyy ja hintataso ei ole kovin paha. Ihan vähän riippuu kyllä siitä mistä ostoksensa tekee :)