sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ei mene kauan



Meillä ihmisillä on hyvin erilaiset aikakäsitykset - sen olen huomannut kantapään kautta. Meillä on myös hyvin erilaiset käsitykset toisen huomioon ottamisesta, senkin olen huomannut. Edellämainittu liittyy  viikon takaiseen kilahtamiseeni. 

Olimme sopineet sunnuntaina puhelimessa noin 12 aikaan, että tapaamme ja laitamme ruokaa yhdessä, tarkoitus oli grillata kevään ensi grillaukset ja (minä ajattelin, toinen vissiin ei), että touhuttaisiin pihalla, koska pihalla riittää nyt tekemistä. Puhelusta jäi mieleeni sanat, mulla ei mene kauan..

No kuinka paljon on ei kauan, se on tietysti henkilökohtainen kysymys itsekullekin, mutta minulle se on pari kolme tuntia. Kello lähestyi kolmea, sitten neljää ja lapset alkoivat olla nälissään. Viiden aikaan tekstasin, että unohda koko juttu, minun on pakko ruveta laittamaan ruokaa lapsille. 

Arvata saattaa lopputuloksen, siinä pahoittui monen mieli.. Minä en siis todellakaan tajua, miten jotkut voi olla niin välinpitämättömiä  toisen suhteen, eivätkä arvosta toisen aikaa. Tai miten jotkut pitävät omia tekemisiään niin tärkeinä, että luistavat sovitusta, ilman edes että viitsisivät tekstata myöhästymisviestin. Itsekkyys huipussaan.  Minun periaatteeni on, että jos jotain on sovittu siitä pidetään kiinni ellei tule ylitsepääsemätöntä estettä. Asia raivostuttaa minua edelleen...

Tuo pikku episodi liittyy vielä isompaan kokonaisuuteen nimittäin matkojen ja lomien järjestämiseen. Minusta on erittäin itsekästä yhden henkilön (naimattoman, lapsettoman) päättää milloin lomaillaan, miten lomaillaan, missä lomaillaan. Minullahan sattuu nimittäin olemaan kotona vielä kaksi kouluikäistä lasta, joiden loma-ajat vaikuttavat aika paljon omiin lomiinkin. Nyt olenkin päättänyt, että yhtään vapaata lomaviikkoa ei enää koulusta oteta, vaan lomille mennään silloin kun on koulusta vapaata (ja jos itse pystyn töistä vapaaan järjestämään). Ja näin ollaan tehtykin, viime syksynä oltiin syyslomalla lasten kanssa nelistään reissussa ja nyt maaliskuussa kolmestaan. Sama käytäntö tulee jatkumaan, minä aion olla nyt itsekäs ja ajatella vain itseäni ja lapsiani. Piste.

Olenko mä liian tiukkapipo ? Olisi kiva kuulla kommentteja


Loppukevennys tilitykseeni, tapahtui myös viime sunnuntaina. Pihalta alkoi kuulua mahdoton älämölö ja pomppasin kauhuissani pystyyn kuka siellä nyt on itsensä telonut. Rakkaille lapsilleni kun sattuu ja tapahtuu koko ajan.  Ulko-ovelle ilmestyy läpimärkä  lapsi, joka sanoo: "äiti, nyt mä ymmärrän, miksi sä olet aina kieltänyt pomppimasta suihkulähteen kivillä ". Oli sitten toinen kakara, joka putosi lähteeseen, ensimmäinen (lasten serkku)  putosi vuosia sitten alkutalvesta, jolloin lähteessä oli vielä jäätä..

Sanompa vaan, että oli kylmä kylpy ja märkä lapsi ja kumpparit ei ole vieläkään kuivuneet kunnolla. Seuraavaksi lastenhuoneesta kuului, kun toinen meni peittojen alle lämmittelemään.. "antakaa mun syrjäytyä rauhassa" .. iltakevennys oli sitten keskustelu siitä, kuka heitti talviturkin tänä vuonna ensimmäiseksi..

Mäkin aion muuten syrjäytyä nyt rauhassa..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti